Haluamme juhlistaa satavuotiasta Suomea katsomalla eteenpäin ja panostamalla Suomen keskeisimpään vahvuuteen eli osaamiseen. Osana Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaamme lahjoitimme yhteensä miljoona euroa suomalaisille yliopistoille. 250 000 euron lahjoitukset saivat Aalto yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Åbo Akademi ja Oulun yliopisto.

Juhlavuoden aikana kutsuimme myös kaikki suomalaiset mukaan Juhlavuoden Aivoriiheen. Aivoriihiläisten kanssa keksimme ja kehitämme yhdessä uusia energian, asumisen ja kiertotalouden ratkaisuja. Aivoriihi kokoontuu verkkoalustalla ja ideoi uutta, arvioi esitettyjä ratkaisuja sekä osallistuu kehitystyöhön. Aivoriiheen osallistuvat suomalaiset pääsevät kertomaan omista toiveistaan ja tarpeistaan energiaan sekä asumiseen liittyen.

Osallistumme myös ympäristöministeriön ja maa ja metsätalousministeriön ”Luontolahja 100-vuotiaalle Suomelle” –kampanjaan perustamalla yksityisen yli 28 hehtaarin luonnonsuojelualueen Muhoksen Kivisuolle. Maa-alue on pääosin suota ja vanhaa luonnontilaista metsää. Jätimme hankkeeseen liittyvän hakemuksemme Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle 4.12.2017.

Juhlavuotemme huipentuu henkilökuntamme omaan itsenäisyyspäivän aaton juhlatilaisuuteen sekä Fortumin maamerkin ”Raaden hampaanakin” tunnetun tornin juhlavalaisuun. Näyttävät sinivalkoiset juhlavalot syttyvät 5.12. klo 18.00 ja niitä pidetään päällä itsenäisyyspäivän jälkeiseen aamun saakka.

Myös Imatran vesivoimalaitoksellamme järjestetään Suomen syntymäpäivän kunniaksi ylimääräiset koskinäytökset 5. ja 6.12. klo 17.

Onnea meidän kaikkien Suomi!